Kuten edellä todettiin, vaikuttaa luovuuden toteutumismahdollisuuteen ihmisessä monet eri luonteenpiirteet. Yksi tällainen ominaisuus on itsetunnon käsite tai sen ominaisuuden aste ihmisessä. Itsetunto terminä on melko nuori ja on vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa varsinkin puhekielessä.

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen tarkastelee kirjassaan ‘Hyvä itsetunto’ itsetunnon käsitettä

ja ominaisuutta laajasti. Itsetunto on käsitteenä kielessämme epämääräinen vähän samaan tapaan kuin luovuus ja on helposti vaara, että sitä tietynlaisena muotiterminä käytetään kaikkeen mahdolliseen. Keltikangas-Järvisen mukaan itsetunto on tällä hetkellä yleisselitys, jolla pyritään selittämään kaikki ihmisessä olevan positiivisen - ja jonka puute selittää kaiken hänessä olevan negatiivisen; vailla varsinaista termin sisältöä. Keltikangas-Järvisen mukaan itsetunto on kuitenkin tietty, selvästi määriteltävissä oleva persoonallisuuden ominaisuus.

Itsetunto on osa ihmisen minäkuvaa, minäkuva eli minäkäsitys on se käsitys, mikä ihmisellä on itsestään, millaisena hän itseään pitää ja minkälaisin määrein hän itseään, tavoitteitaan tai arvomaailmaansa kuvaa. ‘Itsetunto on ihmisen minäkäsityksen positiivisuuden määrä’.

Se on ihmisen sisäinen tunne, eikä ulkoista menestymistä osoittava määre. Ihminen on hyvin pitkälle sitä mitä hän luulee olevansa.

Hyvä itsetunto on Keltikangas-Järvisen mukaan ihmisen kyky luottaa itseensä, pitää itsestään ja arvostaa itseään, heikkouksista huolimatta sekä kyky pitää omaa elämäänsä tärkeänä ja ainutlaatuisena. Itsetunto vaikuttaa ihmisen toimintaan ja hänen ratkaisuihinsa ja toiminnan seuraukset vaikuttavat taas hänen itsetuntoonsa. Ihmisen itseluottamuksen määrä vaihtelee eri elämän alueilla ja se saattaa myös ajoittain vaihdella onnistumisen tai pettymysten vaikutuksesta. Tällaisena itsetunto on olennaisen tärkeä ihmisen ominaisuus.

Ihmisen itsetunto on hyvä silloin kun hänen minäkäsityksessään ovat voitolla positiiviset ominaisuudet, ja huono silloin kun negatiiviset käsitykset ovat voitolla. Hyvän itsetunnon minäkuva

on Keltikangas-Järvisen mukaan totuudenmukainen, sillä tavalla että hyvän itsetunnon omaava henkilö havaitsee ja tietää myös heikkoutensa. Tässä mielessä hyvä itse tunto poikkeaa jäljempänä käsiteltävästä optimismin ominaisuudesta, josta todetaan, että voimakas optimisti voi vääristää

todellisuuden itselleen myönteiseksi myös (erityisesti) silloin kun kyse on hänen omista ominaisuuksistaan. Hyvän itsetunnon omaava henkilökään ei anna kuitenkaan heikkouksilleen ylivaltaa, vaan korostaa hyviä ominaisuuksiaan, samaten hän ei pidä huonoja piirteitään annettuina tyyliin ‘minä olen sellainen, en voi itselleni mitään’, vaan hyvään itsetuntoon kuuluu pyrkimys päästä eroon huonoista piirteistä. Hyvän itsetunto tarkoittaa rehellisyyttä huonojen puoliensakin suhteen, kun taas ultraoptimisti saattaa kieltää huonot ominaisuutensa ‘loppuun saakka’.

Itsetunto on itsenäisyyttä oman elämän ratkaisuissa ja riippumattomuutta muiden mielipiteistä.

Nämä persoonallisuuden ominaisuudet antavat ilmeisen mahdollisuuden luovuuteen. Kyky pitää kiinni omista arvostuksistaan poikkeavienkin päämäärien saavuttamiseksi riippumatta arvostelusta. Hyvä itsetunto on myös epäonnistumisien ja pettymysten sietämistä, mitä tarvitaan luovassa ponnistuksessa.

Keltikangas-Järvisen tekemä erottelu ‘sosiaalisen itsetunnon’ ja ‘suoritusitsetunnon’ välillä on mielenkiintoinen. Sosiaalinen itsetunto on tunne sosiaalisesta selviytymisestä tai tunne sosiaalisesta suosiosta. Suoritusitsetunto tarkoittaa ihmisen luottamista omiin kykyihinsä, osaamisensa ja selviytymiseensä, sekä sitä, minkälaisen tavoitetason hän itselleen asettaa. Hyvä suoritusitsetunto on yhteydessä rohkeuteen ja kykyyn asettaa päämäärä korkealle, vaikka se ei välttämättä aiheuta tarvetta tehdä niin. Hyväsuoritus itsetunto näyttäisi olevan luovuuden välttämätön muttei riittävä ehto. Hyvä kokonaisitsetunto saattaa toisaalta johtaa itsetyytyväisyyteen ja suurien ponnistusten välttämiseen. Hyvän suoritusitsetunnon lisäksi tarvitaan muun muassa motivaatiota ja tarvetta toteuttaa päämääriään ja myös päämäärän synnyttäminen vaatii omat ominaisuutensa.

Alisuoriutuminen eli se, että ihminen ei koskaan suoriudu tehtävistään kykyjään vastaavalla tavalla, on sen sijaan tyypillisesti heikon itsetunnon luoma ominaisuus. Hyvä sosiaalisen itsetunnon vaatimus, ei ole kaikkiin luovuuden toteuttamismahdollisuuksiin nähden välttämätöntä. Sosiaalisuus ja sosiaalinen aktiivisuus ovat yhteydessä lähinnä temperamenttiin, ei sinänsä itsetuntoon. Kuitenkin alat, joilla tarvitaan voimakasta sosiaalisuutta, edellyttävät menestykseen myös korkeaa sosiaalista itsetuntoa. On myös hyvä todeta, että korostunut itsevarmuus ja ulkoinen uho ovat usein heikon itsetunnon suojakilpiä.