Ennakkoluulot ja konservatismi ovat asennetasolla luovuuden suurin este. Konservatismilla tarkoitetaan tässä asenteellista konservatismia eikä esim. poliittista konservatismista liikettä.

Konservatismi tarkoittaa käsitteenä maltillista, varovaista, mieluimmin vanhassa pidättyvään kuin

uuteen pyrkivään. Lähtökohtana on olemassa oleva maailmankuva ja siihen turvaaminen sekä kaikki tutut, totutut arvot ja toimintamallit. Tällaisena se on jo lähes määritelmällisesti luovuuden vastakohta. Tässä ilmenee luovuuden yksi puoli, luovuus on asenne, voimme myös omaksua

ei-luovan, vanhassa pidättyvän maailmankuvan ja asenteen, konservatismin, jolloin ei ole tarkoituskaan luoda mitään uutta. Luovuuden tarve tulee tällöin vastaan korkeintaan arkipäivän tahtomattaan eteen tulevissa pulmissa, joissa saatetaan joutua etsimään uusia ratkaisuja, jotta tilanteesta selvittäisiin. Luovuus ei ole siis etukäteen annettu hyve, vaan ennen kaikkea asenne ja maailmankuva, joka ei ole ilman muuta ennalta hyväksyttävissä. Tämä toimii myös toisinpäin, konservatiivisella asenteella meidän on hyvin vaikea, jollei mahdotonta, aikaansaada mitään luovaa.

Ennakkoluulo on käsitteenä monimutkaisempi kuin konservatismi. Ennakkoluulo tarkoittaa käsitteenä etukäteen omaksuttua käsitystä jostakin asiasta, josta persoonalla ei ole vielä tarkempaa tietoa. Ennakkoluulo tulee tietyltä osaltaan hyvin lähelle konservatismia ja sitä voidaankin pitää tämä sukulaiskäsitteenä. Ennakkoluulon tyypit voidaan jakaa kahteen lajiin, lisäksi ennakkoluulon asteessa voidaan nähdä eroa. Tyyppien mukaan ennakkoluulo voidaan jakaa seuraavasti:

Uusien asioiden välttäminen

Käsitteellinen ennakkoluulo

Uusien asioiden välttämisessä on kyse konservatismin tapaisesta asenteesta, jossa kaikkeen uuteen suhtaudutaan epäilevästi, varovasti ja jopa pelokkaasti. Tällöin toimitaan siten, että pyritään välttämään kaikkea uutta ja toimitaan hyvin pitkälle vanhojen totuttujen mallien mukaan, jolloin on yleensä tärkeä myös oma tuttu viiteryhmä, jonka kanssa arvot ja asenteet sekä toimintatavat jaetaan. Tällainen asenne luonnollisesti välttää myös luovuutta, eli uutta luovia tekoja.

Käsitteellinen ennakkoluulo tarkoittaa sitä, että yksilön kieli, käsitteistö ja siihen liittyvä maailmankuva, halutaan pitää entisellään, jolloin uusia ajattelutapoja edellyttämät mallit torjutaan.

Tämä liittyy myös luonnollisen kielen ja tieteellisen kielen väitteisiin, uskotaan vain niihin asioihin, jotka nojaavat jo omaksuttuun käsitteistöön. Käsitteellinen ennakkoluulo on tietyllä tavalla myös käsitteellistä laiskuutta. Uudet asiat käsitteissä ja teorioissa omaksutaan hyvin hitaasti, koska ne vaativat käsitteellisiä ja ajatustottumuksen muutoksia. Muutos tapahtuu tyypillisesti oman viiteryhmän mielipidejohtajan kautta.

Ennakkoluuloinen asenne voidaan jakaa voimakkuuden mukaan aina täysin ennakkoluuloisesta

täysin ennakkoluulottomaan asti ja kaikki asteet tältä väliltä.

Näissä ääripäät ovat hyvin harvinaisia. Täysin ennakkoluuloinen on käytännössä jo vainoharhainen, koska uusia asioita tulee eteen joka tapauksessa ja kaikkeen vastustavasti tai pelokkaasti suhtautuminen johtaa vääristyneeseen maailmankuvaan. Täysin ennakkoluuloton kaikessa taas on itsetuhoinen asenne, jossa ’väärille vesille’ joutuminen on ilmeistä, lisäksi asenne johtaa

ongelmiin arkipäivän selviytymisessä, kun ei pidetä kiinni mistään tutusta ja turvallisesta.

Keskimääräinen kansalainen on edellisellä asteikossa arvioituna tyypillisesti tasolla ennakkoluuloinen. Ihminen ei ole keskimäärin erityisen luova, vaan enemmänkin konservatiivinen ja ennakkoluuloinen. Tämä liittyy osittain biologiseen viestiin selviytymisestä. Ihmisen selviytymiseen lajina on liittynyt se, että omaksutaan hyvin tietyt perusasiat, jotka helpottavat selviytymistä, tähän liittyen selviytyminen edellyttää omasta reviiristä kiinnipitämistä. Seikkailijan asenne ei ole perustilanteessa ollut eduksi selviytymiselle. Mutta aina kriisitilanteessa vaaditaan luovuutta ja ihmisen kekseliäisyyden ja luovuuden kautta selittyy juuri ihmisen voittokulku lajina muihin eläimiin nähden. Koska ihminen elää sosiaalisissa ryhmissä tapahtuu selviytyminen tyypillisesti joidenkin luovien yksilöiden kautta, ei koko joukon luovuuden kautta.

Perusihminen on nojannut selviytymisessä aina tuttuun ja turvalliseen, tämä liittyy asenteen lisäksi siihen, että perusyksilö ei käytännössä hallitse uutta tilannetta. Uuden tilanteen hallitseminen edellyttää lahjakkuutta, täytyy olla kyvyt ja taidot selvittää tilanne. Näin pääsemme jälleen luovuuden käsitteen laajuuteen, luovuus vaatii ennakkoluuloisen asenteen lisäksi lahjakkuutta

selviytyä uudesta tilanteesta. Viime kädessä selviytyminen lajina kriiseistä on liittynyt ryhmän jonkun tai joidenkin yksilöiden lahjakkuuden ja osittain sitä kautta asenteen mahdollistavaan luovan kyvyn käyttöön. Selviytyminen ihmisen historiassa ja tänä päivänäkin nojaa sosiaaliseen ympäristöön. Ihminen on sosiaalinen olento, sosiaalinen yhteisö toimii tyypillisesti siten, että yhteisössä on muutama luova ja lahjakas pelastaja, joka auttaa selviytymisessä koko ryhmää, näin käy yleensä esimerkiksi jonkun yrityksen selviytymissä kilpailussa. Nämä pelastusoperaatiot jäävät tyypillisesti huomaamatta ja ryhmää ajatellaan yhtenäisenä joukkona, yleensä on siten täysin satunnaista onko yhteisöllä ollut pelastaja tarvittavaan aikaan, vai onko se tuhoutunut tai merkittävästi epäonnistunut jossakin asiassa.