Ihminen voi olla luova monella tavalla, itse asiassa ihminen voi olla luova kaikessa käyttäytymisessään. Luovuus ei ole kuitenkaan itsetarkoitus, ei ole järkevää muuttaa kaikkea kaiken aikaa. Ihmisen menestyminen perustuu luovuuden mahdollistamien selviytymiskeinojen keksimisen lisäksi siihen, että on paljon pysyvää minkä varassa ihminen voi toimia, tarvitsematta miettiä miten asiat ovat sillä kertaa. Ihmisen käyttämä kieli on tyypillisesti hyvin pysyvää, on tarkoituksellisesta, että emme muuta sanojen merkityksiä kaiken aikaa tai keksi uusia sanoja. Kieli on erittäin keskeinen elementti ajattelussa ja sitä kautta kaikessa käyttäytymiesessämme, kielen suhteellinen pysyvyys on erittäin tärkeä menestystekijä ihmiselle. Pysyvyydessä on myöskin loukku valmiina, uusissa tilanteissa tarvitaan luovuutta, sen estyminen saattaa estää selviytymisen.

Vaikka luovuus liittyy kaikkeen käyttäytymiseen, on luovuudesta erityisesti syytä puhua silloin, kun on kyse merkittävistä luovista teoista. Luovia tekoja tarvitaan erityisesti yrityselämässä, monenlaisessa suunnittelussa, tieteessä ja taiteessa. Kun tarkastelemme tällaisia erityisalueita, tarvitaan suoriutumiseen, luovuuden lisäksi, perehtyneisyyttä ja ammattitaitoa. Näiden mahdollistuminen edellyttää lahjakkuutta alalle, jossa toimitaan. Ei voida ajatella sellaisen ihmisen luovuutta kvanttifysiikassa, jolla ei ole lahjakkuutta fysiikan edellyttämien taitojen omaksumiseen tai luovuutta musiikissa, jos ei ole kykyä ja lahjakkuutta omaksua musiikin vaatimia perustaitoja.

Tässä mielessä luovuutta tai luovan teon suorittamisen mahdollisuutta ei voida arvioida ilman ihmisen lahjakkuusanalyysiä. Luonnollisessa kielessä käytämme ilmauksia kuten, että henkilö on esim. musikaalisesti, matemaattisesti, kirjallisesti tai verbaalisesti lahjakas. Myös esim. älykkyyttä pidetään melko itsenäisenä lahjakkuuden lajina. Edellä luovuus on määritelty kyvyksi, käsite kyky on hyvin lähellä lahjakkuuden käsitettä. Yleensä taiteilijoita tai tiedemiehiä pidetään luovina sen lisäksi, että heillä on lahjat ammattinsa harjoittamiseen. Näin ei tietenkään tarvitse olla ainakaan vahvassa mielessä sillä tavalla, että lahjakkaan taiteilijan tai tiedemiehen ei todellisuudessa tarvitse olla erityisen luova, myös muilla ominaisuuksilla voidaan menestyä tehtävässä. Kun on kyse huippulahjakkuuksista, niin usein on todettavissa heidän olevan myös erittäin luovia, mutta peruslahjakkaiden osalta näin ei tarvitse olla. Se, että taiteessa ja tieteessä pyritään aikaansaamaan jotakin merkittävää uutta eli tavoitellaan luovia tekoja ja olemaan siis luovia, ei tarkoita, että kaikki taitelijat ja tiedemiehet olisivat luovia.

Teimme edellä eron luovuuden ja sen tuotoksen välillä, toteamalla, että luovuus ilmenee lähinnä luovien tekojen avulla ja näiden lopputuloksena on luova tuotos. Emme kuitenkaan katsoneet, että luova tuotos olisi välttämätön ehto luovuudelle. Luova kyky voi siis olla olemassa ilman, että syntyy luovia tekoja. Sopivasti määriteltynä, luovien tuotosten joukko voisi kuitenkin olla riittävä ehto luovuudelle eli mikäli yksilö tuottaa riittävästi luovia tuotteita, voidaan katsoa, että hän on luova. Luovan tuotteen määritteleminen meillä on edelleen avoinna, palaamme siihen myöhemmin, olemme vasta löyhästi todenneet, että sen määrittää yhteisö ja tuleva historia.

Ihmisen lahjakkuus sekoitetaan usein luovuuteen. Seuraavassa tarkastellaan voidaanko lahjakkuus ja luovuus erottaa toisistaan. Luonnollisessa kielessä käytämme ilmauksia, että joku on esim. musikaalisesti, matemaattisesti, kirjallisesti tai verbaalisesti lahjakas.

Edellisistä syistä johtuen on syytä erottaa luovuus ja lahjakkuus toisistaan. Ilmeistä on kuitenkin, että lahjakkuus ja luovuus korreloivat jossakin määrin toisiaan. Korrelointi ei tapahdu yksi yhteen jostakin lahjakkuuden lajista luovuuteen, vaan kyse on enemmänkin lahjakkuusrepertuaarin kirjosta. Esimerkiksi älykkyyden osalta useimmat tutkijat toistavat Guilfordin (Isät meidän, s. 235) arviota: älykkyysosamäärän 120 jälkeen älykkyysosamäärä ei erottele luovia ja vähemmän luovia toisistaan.

Gardner on jakanut lahjakkuuden seuraaviin 7 lahjakkuuden lajit

1. kielellinen

2. loogis-matemaattinen

3. spatiaalinen - avaruudellinen hahmotus, kyky muunnella alkuperäisiä havaintoja

4. musikaalinen

5. kehollis-kinesteettinen - kehon liikkeet, käden taidot

6. interpersonallinen - tunneälyä lähellä

7. intrapersonallinen - kyky ymmärtää itseään realistisesti

Tarvitaanko luovuuteen jotakin edellisistä lahjakkuuden lajeista vai olisiko se toisaalta oma lahjakkuuden lajinsa? Yksilön lahjakkuuskompetenssi jakautuu luonnollisesti eri tavalla eri lahjakkuudenlajien suhteen. Yksilö voi olla erittäin lahjakas usealla eri osa alueella, vieläpä niin, että huippulahjakas yksilö on nimenomaan usein monilahjakas. Se mihin hän elämäntehtävänsä panostaa ja minkä lahjakkuuden piirissä rupeaa elämään ja mitä piirrettään kehittämään, on edeltä käsin arvoitus. Usein valinnassa on kyse sattumasta ja useista huippulahjakkaista olisi tullut mestareita mahdollisesti useammallakin alalla, panostus yhteen on kuitenkin yleensä edellytys huipputaitoon.

Vaikka lahjakas henkilö suuntautuisikin ammatissaan esim. musiikin, matematiikan tai tanssin pariin, ei se sulje pois sitä, etteikö henkilöstä olisi voinut jollakin toisella elämänuran valinnallaan olisi voinut menestyä paremmin. Sanotaan, että esim. matemaattinen ja musikaalinen lahjakkuus kulkevat usein käsikädessä. Toisaalta interpersonallinen ja intrapersonallinen lahjakkuus on avu lähes minkä tahansa ammatin harjoittamiseen tai elämänuran valintaan.

Mikään edellisistä lahjakkuuden lajeista ei näyttäisi suoraan liittyvän luovuuteen. Ne luovat pikemminkin pohjan sille uralle ja tehtäväalueelle, jonka piirissä yksilö voisi omaa luovuuttaan harjoittaa. Palaamme kuitenkin vielä erityisesti yksilön inter- ja intrapersonallisiin piirteisiin.

Gardner jakoi lahjakkuuteen vaikuttavat tekijät edelleen neljään eri luokkaan tai tasoon. Ensimmäinen taso on subpersonaalinen taso, se kuvaa lahjakkuuteen vaikuttavat, lähinnä perimään liittyvät tekijät kuten yksilön biologia, hermojärjestelmän rakenne ja hormonaaliset tekijät. Toiseen tasoon liittyvät yksilön psykologiset piirteet, jotka muodostuvat osittain perimän kautta ja osittain ihmisen elämän varrella. Kolmas taso on ekstrapersonaalinen taso, joka muodostuu yksilön ulkopuolisista tekijöistä ja esim. yksilön hankkimasta tietomäärästä. Neljäs taso on multipersonaalinen taso, johon liittyvät lähinnä sosiologiset aspektit ja koko sosiaalinen kenttä. Tämä avaa mielenkiintoisen näkökulman myös luovuuden tutkimiseen. Luovuuteen ja varsinkin sen toteuttamiseen vaikuttavat omalla osallaan kaikki edelliset neljä näkökulmaa tai tasoa.

Kari Uusikylä on tutkinut väitöskirjassaan lahjakkuutta. Uusikylän tutkimus on kerätty 148 yksilön tiedoista (73 naista, 75 miestä). Tutkittavat edustavat 11 eri alaa. Taiteita edustivat kuvataitelijat, kirjailijat, näyttelijät, muusikot, rock-muusikot ja suunnittelijat (puku-, lavastus, arkkitehdit). Tutkijoita edustivat lääketiede, tekniset tutkijat sekä keksijät. Lisäksi oli mukana urheilijoita, kuten uimareita ja jalkapalloilijoita.

Tutkimuksen perusteella Uusikylä seuloi tutkimusjoukostaan esiintymisjärjestyksessä seuraavia lahjakkuuden lajeja

- intrapersoonallinen

- kielellinen

- interpersoonallinen

- kehollinen

- spatiaalinen

- musikaalinen ja

• matemaattinen lahjakkuus

nämä edustavat siis lahjakkuuden lajeja, joita Uusikylän tutkimuksen mukaan tyypillisesti taiteilijoilla, tiedemiehillä ja huippu-urheilijoilla näyttäisi olevan. Tässä korostuu erityisesti multilahjakkuus ja toisaalta oman ja vieraan persoonan taju ja tuntemus.

Persoonanpiirteinä Uusikylä eritteli tutkittavalta joukolta seuraavia piirteet esiintymisjärjestyksessä

- kunnianhimoinen

- sosiaalinen

- herkkä

- älyllinen

- määräilevä

Edelleen luovuuden tunnusmerkkeinä Uusikylä eritteli: huumorintajuinen, tunteva, utelias, ideoilla leikittely, intuitiivinen, keskittymiskykyinen ja kurinalaisesti työskentelevä.

Vaikka tarvittava lahjakkuus on välttämätön ehto luovuudelle, se ei ole kuitenkaan riittävä.

Lahjakkuudesta ei seuraa luovuutta. Edellisenkaltaisista lahjakkuuden erittelyistä voidaan todeta, että ne eivät sinällään sisällä luovia ominaisuuksia, vaan mahdollistavat toiminnan. Lahjakkuus on kuitenkin perusta sen taitamiseen, millä alalla luovia tekoja yksilö mahdollisesti suorittaa.

2. Luova persoonallisuus

Ihmisen persoonallisuudella on keskeinen osuus luovuudessa. Ihmisen persoonallisuutta on psykologiassa tutkittu paljon. Ihmisen persoona on melko vaikea käsite, sillä voidaan ajatella kuitenkin tarkoittavan lähinnä ihmisen kyky- ja lahjakkuusrakennetta sekä luonnetta ja tapaa ajatella, asennoitua ja toimia erilaisissa tilanteissa. Tässä mielessä lahjakkuus osa ihmisen persoonaa, toisaalta persoonan käsite on selvästi laajempi. Ihmisen persoona toisaalta muuttuu koko ajan. Persoonan rakenne on periaatteessa jatkumo täysin pysyvistä ominaisuuksista alati muuttuviin. Ihmisten asenteet on tyypillinen esimerkki muuttuvista ominaisuuksista. Lahjakkuusominaisuudet voidaan katsoa melko pysyviksi, sanotaanhan esimerkiksi, ettei ihmisen älykkyysosamäärä juuri muutu ihmisen täysikäisyyden aikana. Toisaalta joihinkin syvällä oleviin luonteen piirteisiin tai psyyken käyttäytymistaipumuksiin kuten neurooseihin voidaan mahdollisesti vaikuttaa vasta kymmenien vuosien analyysin lopputuloksena.

Ihmisen persoona on yksilön psyykkis/sosiaalinen tila, johon ovat vaikuttaneet ihmisen geenit ja koko se kokemusmaailma, jonka yksilö on kohdannut. Ihmisen persoonallisuus on ihmisen kokonaistila kunakin hetkenä. Vaikka ihmisen persoonallisuus on pysyväisluontoinen, muuttuu se kuitenkin jossakin määrin koko ajan ja pitkällä aikavälillä mahdollisesti osin merkittävästikin. Ihmisen persoonallisuuden voidaan ajatella muodostuvan seuraavista tekijöistä

1. Luonne, temperamentti

2. Lahjakkuusrakenne

3. Minäkäsitys

4. Alitajuinen minä

5. Tiedollinen ja taidollinen muisti

6. Arvomaailma

7. Asenteet

8. Ennakkokäsitykset

Tässä on persoonallisuus käsitetty hyvin laajana käsitteenä. Lähtökohtana on ajatus, ettei esim. ihmisen tiedollista tai asennemaailmaa voida laskea persoonallisuuden ulkopuolelle, koska ne vaikuttavat ihmisen olemiseen ja tekemiseen joka tapauksessa. Jos persoonallisuudesta puhuttaisiin suppeassa mielessä puhuttaisiin lähinnä ihmisen luonteesta sekä tietoisesta ja alitajuisesta minäkäsityksestä.

Ihmisen luonne tai temperamentti on klassinen vaikeasti määriteltävä käsite, jota on tutkittu psykologiassa paljon. Sillä tarkoitetaan lähinnä yksilön psykkis/sosiaalista olemusta ulkoapäin tarkasteltuna. Yksinkertaisimmillaan luonteesta puhutaan kahtiajaossa, onko ihminen sisäänpäin vai ulospäin kääntynyt suhteessa muihin ihmisiin tai ulkopuolelta tarkasteltuna (introvertti vs. ekstrovertti). Tässä introvertilla tarkoitetaan mietteliästä, omissa ajatuksissa viihtyvää, varauksella muihin suhtautuvaa, hiljaista persoonaa ja ekstrovertilla avointa, ’ääneen ajattelevaa’, muihin ihmisiin aktiivisti kontaktia ottavaa, puheliasta persoonaa. Sittemmin persoonallisuutta on eritelty huomattavasti hienosyisemmin, mutta näillä klassisilla luokitteluilla on edelleen käyttöä kuvaamaan asiaa varsinkin muussa yhteydessä kuin varsinaisessa psykologisessa tutkimuksessa. Psykologisen kirjallisuuden historiassa ovat tyypillisiä tällaiset voimakkaat kahtiajaot, joilla pyritään kärjistäen valaisemaa asiaa, vaikka harvoin yksilöissä löytyy puhtaina joitain dualistisesti eriteltyjä piirteitä.

Luovuuden kannalta ihmisen luonne vaikuttaa erityisesti siihen millä alalla ihminen tulee toimimaan, mutta luonteen arkuus tai vastaavasti koleerisuus voi myös heikentää tai estää suorituksia joillakin aloilla. Persoonan kannalta lahjakkuus on oleellinen tekijä, koska ihmisen lahjakkuus eri lahjakkuustekijöiden suhteen vaikuttaa selkeästi ihmisen persoonalliseen olemukseen ja käyttäytymiseen.

Ihmisen minäkäsitys voidaan jakaa kahtia tietoiseen ja alitajuiseen minäkäsitykseen. Tietoinen minäkäsitys on sellainen minä ihminen itse tiedostaen itseään pitää, se on ihmisen asenne itseään kohtaan. Se on ihmisen käsitys siitä, mihin hän ajattelee pystyvänsä, minkälainen hän on ja miten hän kuvittelee muiden itseensä suhtautuvan. Itsetunnon käsite tulee pääosin tälle alueelle, varsinkin silloin kun puhutaan ns. suoritusitsetunnosta. Osittain itsetunnon käsite menee myös alitajuisen minäkäsityksen puolelle. Alitajuinen minäkäsitys on se, mikä meissä vaikuttaa, vaikka emme sitä aina tiedä, se on se ’pimeä’, tuntematon puoli. Minän kannalta tälle puolelle menee erityisesti se osa, mikä on ns. sosiaalista itsetuntoa, se alitajuinen käsitys siitä, mitä kuvittelemme muiden meistä ajattelevan, mikä vaikuttaa käyttäytymiseemme vaikkemme sitä tiedosta. Huono itsetunto heikentää monella tapaa suorituskykyämme, myös luovuuden suhteen (ks. oma luku Itsetunnosta).

Ihmisen tiedollinen ja taidollinen muisti kuvaa sitä, mikä on syntynyt yksilön kokemuksen kautta. Ihmisen muisti on persoonallisuuteen vaikuttava tekijä, sillä laajasti ottaen ihminen on fyysisen olemuksen ja genetiikan lisäksi vain se, mitä hän muistaa. Voitaisiin ajatella, että perintötekijöiden ja fyysisen kokemuksen lisäksi ihmisen persoonaan vaikuttaa vain muisti, koska muisti peilaa ihmisen koko kokemusta. Tämä kuvaa hyvin sitä asiaa, että ihmisen muisti ei ole pelkkä datavarasto, niin kuin joudumme tietokoneista oppimaan, vaan koko ihmisen persoona on muistia ja toisaalta muisti nojaa koko ihmisen kokemukseen ja muodostaa siten verkoston. Muisti ei ole dataa vaan tietojen, kokemusten ja kuvien osaverkkoja, jotka ovat verkostoituneina keskenään.

Myös siten, että uusia osaverkkoja ja uusia verkostoja vanhojen kesken syntyy koko ajan, uusien kokemusten ja muistin jatkuvan tietoisen tai alitajuisen uudelleenjärjestelyn myötä. Ihmisen muisti ei ole tarkkaan ottaen ollenkaan irrallisten asioiden muistamista, jokainen yksittäinenkin sana saa merkityksensä liittymällä muuhun muistiverkostoon. Tässä mielessä voidaan esim. lyhytkestoisesta ja pitkäkestoisesta muistista puhua vain teknisessä mielessä.

Tällöin voimme miettiä esim. autojen rekisterinumeroiden muistamista. Muistin syntymiseen ja käyttöön vaikuttaa koko ihmisen persoonallisuus ja sitä myötä lahjakkuusrakenne, niin kuin olemme toisaalla todenneet (ks. luku Luova muisti). Ihmisen arvomaailma, asenteet ja ennakkokäsitykset kuvaavat kaikki tietyllä tavalla yksilön asennemaailmaa, mutta ne ovat kuitenkin selkeästi eri käsitteitä ja eri osia yksilön persoonallisuuden rakenteessa. Ihmisen arvomaailma ohjaa ihmisen kiinnostuksen kohteita ja hänen tekemistään. Mitä rajoittuneemmat arvot ihmisellä on, sitä kapeampi on hänen toiminta-alueensa. Asenne ohjaa osaltaan selkeästi ihmisen toimintaa. Asenne poikkeaa arvoista siinä, että se on enemmän ihmisen temperamenttiin kiinnittyvä piirre, kun taas arvot ovat sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön tuote. Asennetta kuvaa mm. optimisti/pessimisti ja positiivinen/negatiivinen –akselit. Kuten omissa luvuissaan tarkemmin toteamme, ovat optimisti ja positiivinen mielenlaatu eri käsitteitä. Optimisti/pessimisti on syvällä ihmisessä oleva piirre, kun taas positiivisuus/negatiivisuus kuvaa asennetta, joka liittyy selkeästi toiminnallisuuteen.

Aidossa mielessä, positiivinen mielenlaatu on avain muutoksen aikaansaamisessa, negatiivisuus ehkäisee selkeästi kaikkea luovuutta. Optimismi/pessimisti kuvaa selkeämmin ihmisen tiedon oikeellisuuden astetta, kuin varsinaista suhdetta tekemiseen ja luovuuteen. Ennakkokäsitykset tai ennakkoluulo edustaa selkeästi sitä persoonallisuuden aluetta, joka on luovuuden ytimessä. Luovuuden perusongelmaa kuvaa satu ’Keisarin uusista vaatteista’. Satu osoittaa miten ympäristön paine ja sen mukauttava vaikutus estää näkemästä sen, että Keisarilla ei ole vaatteita. Paradigmoissa ja niiden murtamisessa, tieteellisissä vallankumouksissa tai laajasti ajatellen kaikkien tilapäisten käsiterakennelmien (joita kaikki käsiterakennelmat ovat) murtamisessa on oleellisesti kyse siitä, että kyetään näkemään termien merkitysten ja teorioiden aina vallitseva heikko kiinnitysrakenne todellisuuteen. Kyse on juuri tästä, mitä voimakkaammin termien merkitykset kiinnitetään, sitä tukevammalla pohjalla liikutaan, mitä epävarmemmalla pohjalla yksilö kykenee operoimaan sitä paremmat edellytykset hänellä on luovuuteen. Luova asenne on kyky kiinnittää termit, teoriat ja käsitykset ’hyllyvän ilmapatjan’ päälle asenteella ’kaikki on muutettavissa’. Tässä mielessä luovuus vaatii taitoa, on helpompaa olla ennakkoluuloinen kuin ennakkoluuloton. On helpompaa ja turvallisempaa käyttää aina samaa reittiä sekä tehdä ja uskoa niin kuin muutkin.

Luonne ja lahjakkuus on se osa luovassa ihmisessä, johon voidaan vaikuttaa hyvin vähän, asenteisiin ja kokemusmaailma voidaan vaikuttaa sen sijaan jo merkittävästi enemmän.

Yksilön persoonallisuutta on tutkittu psykologian historiassa melko paljon. Harvassa tutkimuksessa kuitenkaan yhdistyy luovuuden ja persoonallisuuden tutkimus. Lähinnä on tutkittu sitä, millä eri tavoin luovan ihmisen persoonallisuutta, temperamenttia tai asennemaailmaa voidaan kuvata ja eritellä. Professori Kari Uusikylä on tutkinut teoksessaan Lahjakkaiden kasvatus lahjakkaiden ja luovien yksilöiden persoonanpiirteitä, hän erittelee tyypilliset piirteet seuraavasti:

- huumorintajuisuus

- voimakkaasti tunteva

- utelias

- ideoilla leikittelevä

- intuitiivinen

- keskittymiskykyinen

- kurinalaisesti työskentelevä

- kilpailunhaluinen

- riskejä ottava

- vastaanväittäjä

- epäselviä tilanteita sietävä

- epäsovinnainen

Edellisestä voimme vain todeta, että luovan persoonallisuuden piirteet voivat olla hyvin moninaisia.