Tiede käsitteenä on muuttunut aikojen kuluessa, niin kuin lähes kaikki käsitteet, tieteellä on oma historiallinen elämänsä. Aikoinaan ei tieteen lajeja ole luonnollisestikaan ollut niin paljon kuin tänä päivänä. Itse asiassa filosofia piti aikanaan käsitteenä sisällään ne inhimillisen toiminnan alueet, joista myöhemmin muodostui tieteen osa-alueita.

Mitä nykypäivänä tarkoitetaan tieteellä? Tiedettä harjoitetaan tyypillisesti yliopistoissa ja erityisesti tiedemiesten koulutus tapahtuu yliopistoissa. Tieteenomaista tutkimusta harjoitetaan yliopistojen lisäksi myös monissa tutkimuskeskuksissa ja varsinkin eri teknologian yrityksissä. Tiede on historiansa aikana jakautunut osa-alueisiin kuten fysiikka, kemia, matematiikka, filosofia, psykologia, sosiologia jne. Tämä on yleensä tapahtunut siten, että yhdestä tieteenalueesta on erkaantunut tietty osa omaksi tieteekseen. Myös on saattanut käydä siten, että kokonaan tieteen kohteiden ulkopuolella oleva alue otetaan tutkimuskohteeksi. Uusien tieteenalojen syntymistä tapahtunee vastaavasti myös tulevaisuudessa.

Tieteen tavoitteena on tutkia ja selittää maailmaa ja sitä kautta luoda mahdollisuuksia tieteellisille keksinnöille ja muulle soveltamiselle. Erityisenä tieteen tavoitteena voidaan pitää kunakin aikana parasta mahdollista selitystä tutkimuskohteestaan, omalla tutkimusalallaan. Tyypillisesti tämän katsotaan edellyttävän riippumattomuutta ja riittäviä ajallisia ja resurssillisia valmiuksia. Tutkimus jaetaan tyypillisesti perustutkimukseen ja soveltavaan tutkimukseen, jossa edelliseen katsotaan kuuluvan tieteenalansa perusteita selvittävä tutkimus ja jälkimäistä tutkimus, jonka avulla pyritään hyödyntämään valmiita tutkimustuloksia uusien sovellusalueiden löytämiseksi.

Miten voisimme luonnehtia tiedettä luovuuden kannalta? Taiteen osalta totesimme, että taiteen lähes ainoa tehtävä on suorittaa luovia tekoja, eli luoda jatkuvasti jotakin uutta. Päteekö sama myös tieteeseen? Voiko tieteen tehtävänä olla esim. olemassa olevan tiedon julkituominen ja järjestely? Meillä ei ole erillisenä olemassa sellaista käsitettä kuin tiede, näin varsinkin jos puhumme tieteen harjoittamisessa. Tieteen harjoittaminen tapahtuu aina jossakin tiede- tai tutkimusyhteisöissä, joita ovat mm. edellä kuvatut yliopistot ja tutkimuslaitokset. Nämä ovat aina organisaatioita, jossa tehdään paljon muutakin kuin tiedettä. Kun tiedemies on osana em. organisaatiota, hänen tehtäviinsä kuuluu aina myös esim. hallinnollisia ja opetustehtäviä. Varsinainen tieteen harjoittaminen tapahtuu usein marginaalialueella, ellei esim. apurahan turvin olla erkaannuttu tutkijaryhmäksi tai yksilöiksi, jotka tiettynä aikavälillä pyrkivät puhtaasti suorittamaan tieteen harjoitusta, tällöin voimme puhua tieteestä sellaisena kun sitä harjoitetaan.

Tällaisen varsinaisen tieteen harjoittamisen tehtävänä on tuottaa sellaisia uusia tutkimustuloksia, jotka edistävät tiedettä jollakin tavalla tai tuottaa sellaisia sovelluksia, jotka ovat hyödynnettävissä uudella tavalla aikaisempaan nähden, voimme siis puhua pyrkimyksestä uuden luomiseen. Tieteen osalta tavoitteet voivat tosiasiassa olla hyvinkin henkilökohtaisia, jolloin tavoite saattaa poiketa puhtaasta luomistavoitteesta. Samaten soveltava tutkimus on yleensä hyvinkin ohjattua, jolloin voidaan puhua selvästi rajoitetusta tutkimuksesta, tavoitteena on silti yleensä aina jollakin tavalla uudet ratkaisut, eli tässäkin tapauksessa voidaan puhua luovuudesta.

Tieteen piirissä tehdään yleensä ihmiskunnan suurimmat keksinnöt, teoriat ja selitykset, jotka niin sanotusti vievät eteenpäin maailman kehitystä, joka tällöin ilmenee esim. teknisenä edistymisenä, tuottavuuden parantumisena ja eliniän pidentymisenä. Tiede tuo mukanaan luonnollisesti myös omat haittansa. Voitaisiin ajatella, että tieteen piiriin pitäisi taiteiden ohella ihmiskunnan valiojoukot kaikkein luovimmat persoonat ja yksilöt. Tämä pitää ainakin jossakin määrin paikkansa, jo karsinta tieteen piirissä on niin voimakasta, etteivät kaikkein lahjattomimmat yksilöt siellä menesty. Kuitenkin tänä päivänä myös muut elämän alueet ja jopa liike-elämä vetävät puoleensa lahjakkuuksia, ehkäpä jopa enenevässä määrin jo yleisen koulutustason nousun myötä. Luovuuden yksi painopistealue onkin muodostumassa yritysmaailmaan, tämä johtuu yritysmaailman voimistuneesta muutosvauhdista, mihin vaikuttaa puolestaan mm. tekniikan kehityksen nopeutuminen. Tästä onkin seurannut viime vuosina voimakkaita muutoksia aikaisemmin hyvin konservatiiviseen yrityskulttuuriin, nyt haetaan ratkaisuja ja toimintamalleja, jotka aikaansaavat luovuutta, tällöin ’on jouduttu’ hyväksymään mm. työntekijäyhteisöissä aikaisempaan nähden epäsovinnaisia persoonia. Nyky-yritykset varsinkin nopean teknologian ja nopeiden alojen yritykset etsivät yhä enemmän kantaviksi voimikseen selkeästi luovia yksilöitä, luovuutta edellytetään jo myös yrityksen johtoportaalta.

Miten luovuus mahdollistuu tiedeyhteisöissä? Tieteen harjoittaminen missä tahansa yhteisössä on aina organisatorista ja riippuvaista erilaisista valta ja kilpailutekijöistä, lisäksi eri tieteenlajien sisällä vallitsee monenlaisia paradigmoja. Nämä johtavat usein huomion pois varsinaisesta tieteen harjoittamisen tarkoituksesta. Osittain tästä johtuu, että tieteen kehitys esim. talous-, sosiaali- ja yhteiskunta tieteissä on tällä hetkellä erittäin hidasta. Tieteen piirissä on selvä tilaus luovuudelle.

Kun lähdemme tarkastelemaan, mitä on taide, tulee hetimiten mieleen taide-käsitteen käyttö arkikielessämme sellaisena kun se on historian kuluessa muovautunut. Taiteelle on ikään kuin geneettiset juuret sen ristimistapahtumassa, niin kuin aikaisemmin merkitysten syntyä tarkastellessamme totesimme. Tämä pätee periaatteessa kaikki termeihin. Taide arkikielessä tarkoittaa taitelijoiden aikaansaamia tuotoksia kuten tauluja, veistoksia, kirjoja ja näytelmiä.

Luovuus liitetään hyvin kiinteästi taiteeseen, yleensä katsotaan, että ihmisen pitää olla luova ryhtyäkseen taiteilijaksi. Mutta mitä on taide? Kuka määrittelee, että jokin teos on taidetta? Tarkastelkaamme hetken taide-käsitettä, jotta saamme hieman syvyyttä taiteen ja luovuuden väliseen suhteeseen. Taide käsite avaa joukon kysymyksiä. Ovatko kaikki taiteilijat luovia? Tekevätkö kaikki taiteilijat merkittävää taidetta? Miten arvioida taideteos, miten arvioida teoksen luovuus?

Voimme aluksi arvioida arkikielen määritelmiä ‘taide on kaunista’, ‘taide antaa miellyttävän kokemuksen’, ‘taidetta on se mitä taiteilijat tekevät’, ‘taide on merkittävää, jos se on merkittävää sen tekijälle’, ‘hyvän taiteen määrittää yhteisö ja sen arvon historia’. Jos ajatellaan vielä taiteen vaikutusta, niin tuo historia voi olla myös hyvin lyhyt ja ohimenevä ja silti ko. taiteella on voinut olla suuri merkitys, ‘taideteoksen’ vaikutusta arvioitaessa.

Taide liitetään yleensä tyypillisesti esteettisen käsitteeseen. Hyvän taideteos on esteettisesti arvokas sen kokijalle. Nämä jättävät vielä auki paljon kysymyksiä. Tarkastellaan seuraavassa taiteen esteettispohjaista määritelmää ja toisaalta taiteen pragmaattista määritelmä. Edellistä edustaa tässä Jyrki Vuorinen esteettinen taidemääritelmä ja pragmaattista näkemystä Richard Shustermanin näkemys taiteesta historiallisesti määrittyvänä sosiaalis-kulttuurisena käytäntönä.

Jyrki Vuorinen lähtee ajatuksesta taiteesta esteettisenä kokemuksena ja pyrkii vaihe vaiheelta rakentamaan taiteen kuvaavan määritelmän, joka olisi yksi näkemys. Lähtökohtana on esteettinen taidekäsite, jonka mukaan taiteesta on kyse siellä, missä päämääränä on esteettinen arvo. Vuorinen tarkastelee taiteen asemaa viihteessä, mainonnassa, urheilussa (taitoluistelu), näihin elämäalueisiin voi sisältyä osa-alueita, joihin sopii taiteen määritelmä.

Vuorinen käy läpi Beardsley kirjoituksia. Breardley määrittelee taideteoksen joksikin, mikä on tuotettu tarkoituksena saada aikaan kohde, joka kykenee tyydyttämään esteettisen intressin. Vuorinen tarkentaa määritelmää todeten, että taiteesta on kyse vain siellä, missä luomukselta on oikein odottaa kauneutta eli missä esteettinen arviointi on asiaan kuuluvaa. Odotuksen oikeuttaa tai arvioinnin tekee asiaankuuluvaksi tietä siitä

1) mihin tuotoslajiin teos kuuluu tai

2) mihin tekijä on pyrkinyt.

Esteettinen sanalla voidaan tarkoittaa mm. jotakin

1. kauneuteen liittyvää (esteettinen arvo)

2. jotain taiteeseen liittyvää (estetiikka ymmärrettynä taidefilosofiaksi)

3. jotain

a. aistihavaintoon liittyvää, siihen miltä jokin näyttää tai kuulostaa (tai tuntuu, masituu, haisee)

b. intuitiiviseen välittömään kokemiseen liittyvää

Esteettisen, kauniin vastakohta ei ole välttämättä ruma, ruma voidaan tarvittaessa laajasti ymmärtää esteettiseksi.

Vaihtoehtoina esteettiselle arvolle tai taidetta täydentävälle arvolle voidaan nähdä mm. tiedollinen arvo, moraalinen arvo, instrumentaalinen hyvyys, yhteiskunnallinen arvo. Taiteena voidaan mahdollisesti esittää myös ns. häirintätaidetta. Vuorinen katsoo kuitenkin, että jos taide määritellään esim. yhteiskunnalliseksi pyrkimykseksi, meidän määritelmämme ‘taiteen pyrkimys tehdä jatkuvasti uusia tekoja’ ei päde hyvin.

 Richard Shusterman esittelee pragmaattisen taiteen määritelmän lähtökohtana pragmaattisen filosofian menetelmille ja opeille perustuva esteettinen teoria. Shusterman innostuksen lähteenä on John Deweyn estetiikka, pragmatismi sinänsä onkin meidän aikanamme ollut korostetun amerikkalaista filosofiaa. Deweyn esittää pragmaattinen määritelmä taiteesta kokemuksena. Näin tuleekin jo esille esteettisen määritelmän ja pragmaattisen määritelmän välinen ero. Esteettisessä määritelmässä lähtökohtana on taideteos, joka luo tietyn potentiaalin, kun taas pragmaattinen määritelmä lähtee itse kokijasta ja taiteesta esteettisenä kokemuksena.

Pragmaattisen määritelmän mukaan taide on parhaiten määriteltävissä kompleksiseksi käytännöksi, joka koostuu eri taiteista ja niiden eri lajeista, jotka ovat myös itse vaihtelevan kompleksisia käytäntöjä. Määritelmän perinteinen tehtävä, erottaa taideteokset muista objekteista, ei enää edellytä taiteen olemuksen löytämistä. Shusterman näkee määritelmän paradoksaalisena mutta pitää kuitenkin määritelmää taiteesta historiallisesti määrittyvänä sosiaalis-kulttuurisena käytäntönä luultavasti parhaana mitä voidaan saavuttaa.

Pragmaattisessa taiteen määritelmässä tulee Shusterin mukaan ongelmaksi mm.

1. kuka määrää taiteen arvon

2. esteettisen kokemuksen jättäminen taiteen käytännölle ei ole vain rajoittava, vaan jopa rajoituksia lisäävää

Taideteos ja taide esteettisenä kokemuksena on luonnollisesti aina sidoksissa aikaansa ja ympäröivään ihmisyhteisöön. Edellisissä määritelmissä tulee selvästi esiin kaksi jako itse taideteoksen ja sen kokemisen välillä. Taide ilman kokijaa ei ole mitään ja se määrittyy luonnollisesti taiteeksi kokemuksen kautta. Näyttää siltä, että taideteos ja sen kokeminen kuuluvat molemmat tavalla tai toisella taiteen määritelmään. Taiteeseen liittyy toisaalta aina myös sen tekijä ja silloin kun puhutaan luovuudesta tai luovasta taiteesta, on taide nähtävä myös tarkoituksellisena toimintana.

Luovaan taiteeseen liittyy aina tekijä ja tekijä on aina osa taiteen kokijasta, periaatteessa tekijä kokijana riittää teoksen tekemiseksi taiteeksi. Voimme toisaalta puhua esim. luonnon taiteesta, jolloin tarkoitetaan ihmisestä riippumattoman luonnon aikaansaamia ilmiöitä joita ihminen voi tulkita luonnon taiteeksi. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys luovasta taiteesta siinä mielessä, kun me olemme luovuuden määritelleet. Voimme kuitenkin nyt todeta, että taide ilman kokijaa ei ole mahdollista, koska aina on vähintään yksi kokija. Luovan tekijän pyrkimyksenä on kuitenkin aina potentiaalinen kokemus, jonka hän tai muu yhteisö tulisi saamaan taideteoksen avulla.

Voimme määritellä taiteen myös pyrkimykseksi esteettiseen tuotokseen siitä huolimatta, että taiteen tuottamisella voi olla myös muita merkityksiä. Jos ajattelemme esim. koko kirjallisuutta, niin tiedollisella tai oppimiskokemuksella voi olla suurempi merkitys kuin sen esteettisellä arvolla. Tästä onkin vedettävissä johtopäätös, että esim. kirjallisuus, edes kaunokirjallisuus ei ole välttämättä kokonaan tai jopa ollenkaan taidetta, mikäli taide määritellään keinoksi tuottaa potentiaalinen esteettinen kokemus. Jos ajattelemme esim. elokuvataidetta, ei myöskään sen pääasiallisin tarkoitus ole esteettisyyden tuottaminen. Esteettisyys ei näytä riittävän taiteen määrittelyyn.

Itse asiassa taiteeksi kutsutut toiminnan lajit ovat keskenään hyvin erilaisia. Tästä voi joutua ongelmaan sen kanssa, mikä on oikeastaan taidetta, mutta jotta emme joutuisi pohtimaan ‘mikä on urheilua’ kaltaista kysymystä, ei oteta siitä ongelmaa. Katsokaamme taiteen lajeja hieman tarkemmin ja pyritään luokittelemaan niiden pääasialliset vaikutustavat ihmiseen. Seuraavassa luokitellaan yleisimmät taiteenlajit ja intuitiivisesti jaoteltuna niiden aikaansaamat vaikutukset ihmiseen, saamme näin seuraavanlaisen taulukon

Taiteen päälajit ja vaikutukset:

Ensisijainen vaikutus Toissijainen vaikutus Muut vaikutukset

Maalaustaide Esteettinen Sivistävä

Kuvanveisto Informatiivinen Esteettinen Sivistävä

Muu kuvaamataide Esteettinen Uteliaisuus

---------------------

Soitin musiikki Esteettinen Ajatuksellinen

Laulumusiikki Esteettinen Sivistävä Uteliaisuus

Ooppera Kokemuksellinen Esteettinen Sivistävä

Musikaalit Kokemuksellinen Esteettinen Sivistävä

-------------

Näyttömötaide Kokemuksellinen Sivistävä Avartava

Elokuvataide Kokemuksellinen Ajatuksellinen

Valokuvaus Esteettinen Ajatuksellinen Sivistävä

----------------

Kirjallisuus Informatiivinen Kasvattava Ajatuksellinen

Runous Esteettinen Kasvattava Ajatuksellinen

-------------

Performanssi Uteliaisuus Ihmettely Humoristisuus

---------------

Mediataiteet Kokemuksellinen Uteliaisuus Ajatuksellinen

--------------------------------------

Tästä taulukosta voimme päätellä, että taiteiden vaikutusalueet ovat hyvin erilaisia. Sillä ei ole tässä merkitystä, onko vaikutukset luokiteltu tai priorisoitu oikein, jokainen voi laatia oman luokituksensa, mutta oleellista on, että esteettisyys ei ole ainoa eikä edes dominoiva vaikutuksen laji taiteissa.

Mielenkiintoista on todeta esimerkiksi kirjallisuuden osalta, ettei esteettisyys näytä olevan olleenkaan keskeinen taiteenlajin aikaansaama vaikutus, toisaalta runoudessa esteettisyydellä on suuri merkitys. Myös elokuvataiteen ja teatteritaiteen (näyttämötaiteen) osalla esteettisyys jää sekundaariseen asemaan. Toinen huomioitava asia on, ettei kaikkein abstrakteimmissa ja esteettisimmissä taiteenlajeissa kuten musiikissa ja maalaustaiteessa esteettisyys ole ainoa tarkoituksellisesti vaikuttava tekijä. Tuottaako tämä ongelmia sen suhteen mitä nimitämme taiteeksi, ei näyttäisi tuottavan, koska taiteen määritteleminen esim. esteettisen kautta ei tunnut riittävältä. Esteettisyys on teoreettinen käsite, mitä ei saavuta yksikään ilmiö sellaisenaan, tämä pätee myös kaikkiin ns. taiteenlajeihin.

Voimmekin palata taiteen määrittämisessä tässä yhteydessä takaisin luovuuteen. Luovuuden käsite antaa itse asiassa yhden hyvän tavan määritellä taide tai siihen keskeisesti liittyvä ominaisuus.. Taiteenharjoittamiselle, kaikille edellä kuvatuillekin on ominaista luovuus, se että ko. taiteenlajia harjoitettaessa pyritään ennen kaikkea luovuuteen eli uuteen merkittävään taiteenlajin mukaiseen tuotokseen, joka antaa kokemuksia ihmiselle. Taiteen keskeinen määrittelevä piirre on, että siinä pyritään luovuuteen. Itseään toistava tai jo olemassa olevaa toistava tuotos ei ole taidetta. Ehkä onkin nyt parempi määritellä taide luovuudesta käsin, voimme esittää määritelmän

*: Taiteen tarkoitus on tuottaa tarkoituksellisesti uusia merkittäviä kokemuksia aikaansaamansa tuotoksen kautta ihmisille, saada aikaan merkittäviä esteettisiä kokemuksia tai muuta hyvää, joka samalla kasvattaa ihmistä

tai:

Tässä yhteydessä emme kuitenkaan lähde tarkemmin määrittämään sitä mitä on taide, koska taulukosta voimme nähdä sen jakautuvan hyvin erityyppisiin osa-alueisiin, joilla ei useallakaan ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa, lähes ainoa yhdistävä tekijä näyttää olevan luovuus, joka siis ohjaa taiteen tekemistä asettaessaan taiteelle päämäärän.

Teollisuus ja yritystoiminta on aina perustunut jollakin tavalla luovuuteen. Historiassa on teollisen toiminnan käynnistämiseen yleensä riittänyt yksi tai muutama idea, jonka varaan toiminta on rakentunut. Perusideat ovat riittäneet kantamaan pitkälle koko yritystoimintaa, jatkokehittäminen on tapahtunut hitaasti, johtamiskäytännöt ovat olleet autoratiivisia ja konservatiivisa. Viime vuosikymmeninä tässä on kuitenkin tapahtunut nopea muutos. Muutos alkoi kun tekninen kehitys nopeutui voimakkaasti. Tietotekniikan kehittyminen nopeutti muutosta entisestään. Kunnes olemme päässeet tähän päivään, jolloin tuotekehitykseen laitettavat investoinnit kasvavat vuosi vuodelta.

Vielä merkittävämpi muutos on tulossa sen kautta, että koko yrityksen toiminta tulee kokemaan luovuuteen heräämisen, organisaation alatasolta johtamiseen saakka. Yrityksen menestymisen tulevaisuudessa tulee ratkaisemaan yrityksen johdon kyky uudistua ja tuottaa yhä kiihtyvämmällä vauhdilla uusia tuote- ja palveluideoita, parempia toimintaprosesseja, yhdessä entistä tuottavamman ja luovemman henkilöstönsä kanssa. Organisaatioiden avainhenkiöiden asema korostuu entisestään. Avainhenkilöt eivät löydy pelkästään ns. vastuullisilta tasoilta vaan myös asiantuntija- ja suorittajatasoilta. Jo tällä hetkellä useat yritykset ja organisaatiot menestyvät pelastajiensa varassa. Pelastajia ovat tyypillisesti ne, jotka toimivat ennakkoluulottomasti, uutterasti, päämäärätietoisesti ja luovasti yrityksen tavoitteiden hyväksi. Pelastajia nämä henkilöt ovat sen vuoksi, että heidän asemaansa ei usein tiedosteta tai tunnusteta yrityksessä, he saattavat toimia näennäisesti rivimiehinä, mutta toimillaan voivat saada aikaan koko yksikkönsä menestymisen tai pelastumisen.

Kaikki asiat, kaikki kokonaisuudet ovat aina riippuvaisia pienistä tekijöistä, juuri näiden pienten valinnoiden, keksintöjen avulla tapahtuu menestyminen. Tässä toimii kaaoksen lait, pieni muutos voi aikaansaada suuren muutosreaktion sekä negatiivisessa, että positiivisessa mielessä. Valinnat, jotka saattavat näyttää keskimääräisestä toimijasta samankaltaisilta voivat johtaa ratkaisevasti eri tuloksiin, laajempi ymmärrys ympäristöstä, tarkempi näkemys tulevaisuudesta ratkaisee, tässä toimivat pelastajat. Pelastajien vastakohdat tuhoajat eivät juuri pääse toimimaan yrityksissä, mutta tuhoajana toimivat perustoimihenkilöt, organisaatio ilman pelastajia tuhoutuu ennemmin tai myöhemmin. Pelastajien avain on luovuudessa ja luovuuden perustekijöissä. Yrityksen menestymisen perusavain on kasvattaa luovuuden ilmapiiriä yrityksessä, kasvattaa niitä ominaisuuksia, jotka johtavat, edesauttavat luovuutta, luovia ratkaisuja.